Tänään on ollut parempi päivä ja pirteämpi mieli kuin eilen. Olen syönyt tasaisesti, liikkunut ja jopa siivonnut tätä mörskää, joka vapun jäljiltä oli aika kamalassa kunnossa. Vielä pitäisi hoitaa muutama koulujuttu alta pois viikon loppuun mennessä, että pääsisin kunnolla keskittymään lätkän MM-kisoihin.

Nyt kun on jo hieman tuntumaa tähän GFG-ruokavalioon, voisin kommentoida sitä muutamalla sanalla. Nälkä ei varsinaisesti ole vaivannut, joten ruuan määrä on riittävä, mutta kyllähän tässä enemmänkin voisi syödä.. Ruokailun jälkeen usein palelee, ja jotain ei-kylmää ruokaa tekisi mieli erityisesti iltasella rahkan sijaan. Tuo rahka alkaa pikkuisen tökkimään jo tässä vaiheessa. Marjaisat smoothiet menevät vielä alas, ja iltapalalla kokeilin ensimmäistä kertaa suolaista versiota rahkasta (sekaan paprikaa, punasipulia ym.) - lopputulos ihan jees. Vähän kuitenkin hirvittää, miten tässä jaksaa kiskoa 2 purkillista tuota jankkia vielä seuraavat 28 päivää. Omega3-kapselitkin olen onnistunut ostamaan jotain ihmeellistä pureskeltavaa mallia, josta se öljy oikein räjähtää ympäri suuta. Varokaa ihmiset näitä! *yökkii*

Jotain positiivista loppuun: vappupöhö lähti kropasta yhdessä päivässä. Tänään on ollut huomattavasti kevyempi olo ja litteämpi massu. Nyt vaan sitkeästi eteenpäin, kun alkuun on päästy!